Tahtitehdas pähkinänkuoressa

Tahtitehdas - Ohjelmapalvelua hyvällä sykkeellä

Vuonna 2004 perustettu yrityksemme aloitti toimintansa tarjoamalla yrityksille ohjelmapalvelua. Pian perustamisen jälkeen huomasimme, että karaoke on se mitä meiltä tilataan eniten, joten valitsimme kasvualueeksi karaokepalvelut kaikissa muodoissaan. Nykyisin järjestämme karaoketilaisuuksia kuukausittain noin 30 kappaletta. Määrällisen kasvun sijasta panostamme laadukkaaseen palveluun, joka näkyy asiakkaillemme toimintavarmuutena, juontajien työssäviihtymisenä, sekä luonnollisesti myös kappalevalikoimassa. Hyvä henki näkyy myös suhteissamme yhteistyökumppaniemme suuntaan: yritystämme työllistetään omien karaokepaikkojen lisäksi paljon myös saman alan toimijoiden alihankkijana. Karaokejuontajia meillä on tällä hetkellä säännöllisesti töissä 3 kappaletta, joiden voimalla saamme pidettyä palvelutason korkealla. Lisäksi voimme yhdessä pohtia miten ala kehittyy, ja miten me pysymme kehityksessä mukana.

Karaoke - näkökulmia

Karaoke on alun perin kotoisin Japanista, jossa ryhdyttiin pohtimaan mitä tehdä jos esiintyvän bändin jäsen esimerkiksi sairastumisen takia olisi kykenemätön saapumaan keikalle. Ratkaisu löytyi etukäteen nauhoitetuista kaseteista, joilta soitettaisiin kyseinen osuus playbackina, jos tarve vaati. Bisnesneroina ei japanilaisilta mennyt montaa hetkeä siihen että huippuhyvä uusi kaupallinen tuote - KARAOKE - oli syntynyt.

Karaoke tarkoittaa laulamista ilman elävää orkesteria. Sana karaoke tulee japanin kielen sanoista kara, (tyhjä) ja okesutora (orkesteri).

Karaoke - Laitteet

Usein sanotaan että yksinkertainen on kaunista. Olemme asiasta samaa mieltä. Mitä enemmän liikkuvia osia, sen suurempi on mahdollisuus jonkun olla toimimatta. Halustamme huolimatta tämä ei aina ole mahdollista, sillä minimissäänkin laitekokoonpano sisältää kymmenkunta erillistä mötikkää jotka ovat melkein kaikki toisistaan riippuvaisia.

Karaoke - Juontaja

Karaokejuontajan tärkein ominaisuus on meidän yrityksessämme oikea asenne. Juontajamme pitävät työstään, minkä myötä myös laulavat asiakkaat viihtyvät tilaisuudessa. Juontajan pääasiallinen, asiakkaalle näkyvä työtehtävä, on laulujärjestyksen ylläpitäminen. Lisänä tulee paljon muutakin asiaan liittyvää, ja myös siihen liittymätöntä.

Karaoke - Levyt

Käytössämme on levyjä melkein kaikilta suomalaisilta valmistajilta. Karaokessamme käytetään vain ammattikäyttöön tarkoitettuja levyjä, joka tarkoittaa sitä että niitä on luvallista soittaa julkisissa paikoissa kuten ravintolassa, ulkoilma-keikoilla, ja yritysten omissa tilaisuuksissa.

Karaoke - Laulaja

Karaoken laulaminen on joskus yksilösuoritus, mutta usein näin ei kuitenkaan ole. Laulajat usein laulavat yksin, mutta taustajoukkoja on melkeinpä aina mukana. Karaoken laulaminen on saanut sosiaalisesti hyväksytyn harrastuksen leiman, mikä näkyy meidän silmissämme ensimmäisenä alkoholin käytön vähentymisenä. Enää ei tarvitse juoda itseään humalaan voidakseen laulaa muutaman kappaleen lähiravintolassa.